Siivous-, kiinteistö- ja turvapalveluita tuottava SOL Palvelut Oy on osa SOLEMO-konsernia. SOL on perinteikäs, monille suomalaisille tuttu perheyritys, joka ei kaihda uudistumista. Heidän yhteistyönsä KiiltoCleanin kanssa on kestänyt vireänä jo 20 vuotta.

- KiiltoCleanin kanssa tuotekehitys onnistuu hyvin, koska heidän tuotekehityksensä on täällä Suomessa, kiittää SOL Palveluiden liiketoimintajohtaja Jussi Holopainen.

KiiltoCleanin vahva panostus tuotekehitykseen näkyy myös puhdistus- ja hygieniatuotteiden kumppanuudessa. Jos kiinteistöön on esimerkiksi tullut uusia materiaaleja joiden puhdistamiseen vanhat aineet eivät sovi, Holopaisen mukaan KiiltoCleanin väki on aina ollut valmiina auttamaan.
KiiltoCleanin tuoteasiantuntijat ja tuotekehittäjät osaavat aina tarjota laadukkaan ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan.
Jussi Holopainen | Liiketoimintajohtaja | SOL Palvelut Oy
- Puhumme samaa kieltä myös asiantuntijuuden tasolla: he kuuntelevat ja ymmärtävät tarpeemme, ja ovat innokkaita auttamaan. KiiltoCleanin tuoteasiantuntijat ja tuotekehittäjät osaavat aina tarjota laadukkaan ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan.

Ketteryys ja suomalaisuus KiiltoCleanin vahvuuksia

SOL Palveluille on tärkeää myös KiiltoCleanin valmius tarjota standardikokojen sijasta pakkauskokoja, jotka sopivat käyttäjien tarpeisiin.

Myös uudet annostelulaitteet hyödyttävät siivousalan suomalaisjättiä: niiden avulla tuotetta on helppo annostella optimaalinen määrä, jolla lika irtoaa, mutta tuotetta ei kuitenkaan kulu hukkaan. Tällä on merkitystä, kun tuotteita käyttävät SOL:in tuhannet palveluvastaavat. Erityisesti pyykinpesu- ja yhdistelmäkoneiden annostelijat on koettu käteviksi käytössä.
Yhä useampi ihmisistä on herkistynyt allergisoiville tuoksuille, ja oli syntynyt tarve tuoksuttomille puhdistusaineille.
Jussi Holopainen | Liiketoimintajohtaja | SOL Palvelut Oy

- Jokin aika sitten kentältä alkoi kuulua viestiä, että joissakin kohteissa asiakkaamme eivät halunneet voimakkaita tuoksuja tiloihinsa. Yhä useampi ihmisistä on herkistynyt allergisoiville tuoksuille, ja oli syntynyt tarve tuoksuttomille puhdistusaineille.

- Otimme yhteyttä KiiltoCleaniin, ja he kehittivät meille nopealla syklillä tuoksuttoman aineen, jossa on sama puhdistusteho kuin ennekin, Holopainen kehaisee.

KiiltoCleanin paikallinen palvelu kattaa koko Suomen

Ammattisiivouksen huipulla maanlaajuisesti toimivalle SOL Palveluille on tärkeää, että KiiltoCleanin puhdistustuotteiden asiantuntijat pystyvät auttamaan palveluvastaavia Suomen jokaisessa kolkassa.

SOL Palvelut on ammattisiivoukseen erikoistunut palveluyritys, jolla on toimintaa ja kohteita ympäri Suomen. SOL Palveluiden liiketoimintajohtaja Holopaisen mukaan heidän yli 20 vuotta jatkunut yhteistyönsä KiiltoCleanin on toiminut hyvin ja kasvanut matkan varrella hedelmälliseksi kumppanuudeksi.

- KiiltoCleanin paikalliset myyntineuvottelijat ovat meille korvaamattoman tärkeä apu. Jos yksikössämme Kuopiossa tai Rovaniemellä on pikainen avuntarve, KiiltoCleanin paikallinen tuoteasiantuntija pystyy käymään paikan päällä nopeallakin aikataululla.

Järeä paikallinen myyntiorganisaatio pitää huolen siitä, että tuotteiden loppukäyttäjien huoliin ja murheisiin vastataan nopeasti ja ammattitaidolla.
Jussi Holopainen | Liiketoimintajohtaja | SOL Palvelut

Palveluvastaavat ottavat yhteyttä KiiltoCleaniin vain kiperissä tilanteissa: kun vanha aine ei sovellukaan uuden materiaalin puhdistamiseen, tai kun sinnikäs tahra ei irtoa tutuilla puhdistustuotteilla. Silloin on kriittistä, että apua on saatavilla pikaisesti - toisinaan jopa paikan päällä.

- KiiltoCleanin kanssa yhteistyö toimii hienosti myös tällä saralla. Järeä paikallinen myyntiorganisaatio pitää huolen siitä, että tuotteiden loppukäyttäjien huoliin ja murheisiin vastataan nopeasti ja ammattitaidolla, Holopainen kiittelee.

Jaa tämä sivu